Turvallista tilaa rampauttamassa

Suomessa ja kansainvälisesti on viime vuosina yleistynyt pyrkimys luoda ”turvallisia tiloja” etenkin kulttuurin, pedagogiikan ja akatemian kentillä. Tässä artikkelissa sovellan rampauttamisen menetelmää turvallisen tilan malliin. Rampauttaminen tarkoittaa vammaiskulttuurista, Helsingissä 2020-luvulla kehitettyä menetelmää, joka sijoittuu rampafilosofian viitekehykseen ja pohjautuu ruumiillisuuteen, yhteisöllisyyteen ja paikantuneeseen kokemukseen. Se juontuu muun muassa queeriksi tekemisen metodista. Queer-tutkimuksen tavoin rampauttaminen purkaa kyvykkyyteen liittyviä normeja ja oletuksia kulttuurissa, joka on rakentunut niiden normalisoimiselle. Rampauttaminen valottaa erilaisia sortavia systeemejä, jotka ylläpitävät pinkojatodellisuutta. Rampauttamisen kautta tuon esille kuusi keskeistä ongelmaa turvallisen tilan mallissa: vesittyminen, sumuttaminen, rajanveto, vallan väärinkäyttö, olettaminen ja tärkeimpänä ulkoistaminen. Pohdin, onko turvallisen tilan mallista tullut myös yksi väline toteuttaa haitallista identiteettipolitiikkaa. Lopuksi ehdotan, että turvallisuus – siinä määrin kun se on mahdollista saavuttaa – ei synny mitätöinnistä tai ulos rajaamisesta, vaan turvattoman sisällyttämisestä. Avainsanat: rampauttaminen, rampafilosofia, pinkoja, queeriksi tekeminen, kriittinen vammaistutkimus, turvallinen tila, dekolonisaatio, mitätöinnin kulttuuri, identiteettipolitiikka