Työeläkepolitiikan valtasiirtymät

Read full text
Authors: Suvi-Anne Siimes, Turkka Sinisalo
Cited by: 0

Abstract

Keskustelupuheenvuorossa tarkastellaan suomalaisen työeläkepolitiikan vallansiirtymiä vuosien 2005, 2017 ja 2025 eläkeuudistusten yhteydessä. Alkuvaiheessa työmarkkinajärjestöillä oli suvereeni asema uudistusten valmistelussa, mutta ajan myötä valtiovallan ja erityisesti valtiovarainministeriön rooli on vahvistunut. Vuoden 2017 uudistuksessa hallitus alkoi aktiivisesti määrittää tavoitteita ja aikatauluja. Tuoreimmassa, vuoden 2025 uudistuksessa hallitus ja valtiovarainministeriö asettivat selkeät reunaehdot ja ohjasivat prosessia, vaikka työmarkkinajärjestöt olivat edelleen mukana neuvotteluissa. Vallan painopiste on siirtynyt kohti valtiovaltaa. Valtiovarainministeriön ja muiden asiantuntijaorganisaatioiden, kuten Eläketurvakeskuksen, rooli on kasvanut. Ne tuottavat laskelmia ja analyysejä, jotka määrittävät uudistusten reunaehtoja ja sisältöjä. Päätöksenteossa on siirrytty kohti sääntöpohjaisia mekanismeja, joissa automaattiset laskentakaavat ohjaavat järjestelmän toimintaa. Uudistusten valmistelussa painopiste on siirtynyt taloudellisiin ja julkisen talouden tavoitteisiin, kun taas sosiaalipoliittinen näkökulma on jäänyt taka-alalle.

Fields of Study & Subjects

Social Policy and Reform Studies Labor Law and Work Dynamics Retirement Disability and Employment

Publication details

Journal / source
Poliittinen talous
Volume
14
Issue
2
Publication date
26 February 2026
Language
FI